Työttömyys

Työttömyys
Työttömyys eli työtä vailla olevan työvoiman määrä on:

• Rakenteellinen pitkän aikavälin ongelma, joka kansantaloudessa vallitsee silloin kun bruttokansatuote kasvaa pitkän aikavälin keskiarvon mukaisella vauhdilla ja inflaatio vauhti on vakio.

• Lyhyen aikavälin suhdanne ongelma, joka syntyy työvoiman kysynnän vaihdellessa kansantalouden suhdanteiden mukaan. Silloin julkisella vallalla voi olla tehtävä talouden vakauttamisessa.

Suomessa työikäiseen väestöön lasketaan kaikki 15–74 -vuotiaat maassa vakinaisesti asuvat henkilöt.

Työmarkkinat
Työnkysyntä on riippuvaista hyödykemarkkinoiden tilasta. Yritys, joka kysyy työvoimaa, ei ole kiinnostunut siitä sinänsä. Kysyntä aiheutuu yrityksen valmistamien hyödykkeiden menekistä ja työvoiman merkityksestä hyödykkeiden valmistuksessa. Työvoiman kysyntäkäyrä laskee oikealle.

Yritys palkkaa työvoimaa niin kauan kunnes rajatuottavuus on yhtä kuin palkka. Työn kysyntäkäyrä ilmaisee kuinka paljon työtä yritykset ovat halukkaita käyttämään kullakin palkkatasolla.

Työntarjonta riippuu kotitalouksien päätöksistä. Työhön käytetystä ajasta saadaan palkkaa. Sen vaihtoehtoiskustannus on menetetty vapaa-aika. Työntarjontapäätös perustuu muiden tekijöiden ohella tulojen ja käteen jäävän palkan vertailuun.

Köyhyysloukuksi kutsutaan tilannetta, jolloin työtulojen kasvu itse asiassa alentaa tuloja, kun jotkin etuudet jäävät pois. Suomen kaltaisissa maissa, joissa on kehittynyt toimeentulotuki, työttömyyskorvaus ja muut edut, voi syntyä tilanteita, joissa työpaikkaa ei kannata ottaa vastaan. Esimerkiksi toimeentulotuki saattaa olla suurempi kuin osa-aikatyön palkka, jolloin helposti valitsee ennemmin toimeentulotuen, jonka eteen ei tarvitse tehdä työtä. Työn tarjonta ilmaisee kuinka paljon työtä kotitaloudet ovat valmiita tekemään kullakin palkkatasolla.

Työmarkkinat ovat tasapainossa, kun kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa (leikkauspiste). Malli selittää työttömyyden sillä, että jokin tekijä estää palkkojen alentamisen (minimipalkka, lainsäädäntö ja ammattiliitot). Työvoiman liikatarjonta jää markkinoille.

Työllisyyden ja työttömyyden mittaaminen
Läheskään kaikki työikäisistä eivät ole työmarkkinoiden käytettävissä esimerkiksi työkyvyttömyyden, opiskelun, asevelvollisuuden, eläkkeellä olon tai muun vastaavan syyn takia.

Työssä käyvien prosenttiosuutta työikäisestä väestöstä kutsutaan työvoimaosuudeksi.
Työvoimaosuus saadaan kaavalla:
(Työvoima/työikäinen väestö)*100

Työvoimaan lasketaan ne, jotka ilmoittavat olleensa tilastokeskuksen kyselyviikon aikana työllisenä tai aktiivisesti työtä hakevana.
Työvoima lasketaan kaavalla:
Työlliset+työttömät

Työttömyysaste on työttömien prosenttiosuus koko työvoimasta.
Työttömyysaste lasketaan kaavalla:
(Työttömät/työvoimalla)*100

Työttömyyden teoria
Työttömyyden syiden selitys jakautuu kahteen leiriin: keynesiläiseen ja uusklassiseen.

Keynesiläisten mukaan työttömyyden syy oli tavaroiden ja palvelusten liian vähäinen kysyntä, jonka takia työnkysyntä ei vastaa sen tarjontaa. Tämän teorian mukaan julkinen valta pystyi luomaan työpaikkoja, kasvattamalla julkisia menoja tai lisäämällä hyödykkeiden kokonaiskysyntää. John Maynard Keynes julkaisi vuonna 1936 taloustieteen mullistaneen teoksensa The General Theory of Employment, Interest and Money. Sen perustalle syntyi Keynesiläinen työttömyysteoria.

Uusklassinen teoria pitää työttömyyden syynä kilpailun toimimattomuutta työmarkkinoilla. Työttömyys johtuu niistä tekijöistä, jotka estävät palkkojen sopeutumisen.

Näiden lisäksi on moderni epätäydellisen kilpailun teoria. Sen mukaan työttömyys on tasapainotila. Se sopeuttaa työntekijöiden palkkavaatimukset ja yritysten palkanmaksukyvyn. Sen tasapainotaso määräytyy hyödyke- ja työmarkkinoiden instituutioiden toiminnan perusteella.

Työttömyys yhteiskunnallisena ongelmana
Työttömyys tarkoittaa tuotannollisten voimavarojen vajaata käyttöä. Sen kustannukset ovat suuret:

lisää julkisia menoja (työttömyyskorvaus), vähentää verotuloja, alentaa tulotasoa ja työkykyä, aiheuttaa henkistä kärsimystä, heiketään elämälaatua ja kasvattaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta.

Työttömyysaste
Työttömyys kasvoi Suomessa ensimmäisen kerran voimakkaasti 1930-luvun yleismaailmallisen laman aikana. 1970-luvulla öljyn hinnan nousu aiheutti kansainvälisen taloustaantuman, joka näkyi myös Suomessa työttömyyden kasvuna. 1990-luvun laman suurtyöttömyyden aikana työttömien määrä hipoi enimmillään puolta miljoonaa. Vuonna 2006 työttömyysaste oli Suomessa 7,7 prosenttia, kun EU-maiden keskimääräinen työttömyysaste oli 7,9.

Työttömyyden torjuminen
Suomessa valtiovalta antoi ensimmäiset yhtenäiset säännökset työttömyyden torjunnasta vuonna 1929.

Sitä ennen työllisyyden turvaaminen oli kuntien vastuulla, joiden toiminta perustui köyhäinhoitolakiin. Työttömyysvakuutuksen yleistymisen myötä, työttömyyden käsite muuttui kaikkialla yhteiskunnissa, sillä tämän edun saaminen edellytti työttömäksi työnhakijaksi rekisteröitymistä. On huomattava, että vakuutusjärjestelmä syntyi työttömyyden takia eikä siksi voinut olla työttömyyden syy. Työttömyyden syynä on pidetty teknologian kehitystä, jonka vuoksi koneet syrjäyttävät ihmistyön. Uusi teknologia tekee ammatteja ja työtehtäviä tarpeettomiksi. Talous järjestelmä on pystynyt luomaan työntarjontaa vastaavan määrän työpaikkoja kun asiaa tarkastellaan riittävän pitkällä aika välillä.

Ratkaisuja työttömyyden vähentämiseen:

- Työn jakaminen eli työttömien palkkaaminen yrityksiin, mutta samalla niin, että palkkakulut eivät nousisi eli yksittäisten työntekijöiden palkkataso alenisi

- Työajan lyhentäminen, jonka seurauksena työvoiman tarve nousisi

- Työnverotuksen keventäminen tai verokiilan pienentäminen, koska työvoimaa pidetään liian kalliina. (Verokiila koostuu tuloveroista, työnantajan maksamista sosiaaliturvamaksuista ja välillisistä veroista.) Jos työntekijä maksaisi vähemmän veroa, hän ehkä olisi valmis ottamaan vastaan pienempipalkkaistakin työtä. Työnantajien kannattaisi lisätä työvoimaansa, jos palkan sivukulut olisivat pienemmät.

- Työelämän joustojen lisääminen eli vaihtelevien työaikojen ja irtisanomisten helpottaminen, jolloin työnantajat uskaltaisivat nykyistä enemmän ottaa uusia työntekijöitä.

- On ehdotettu myös palkkojen alentamista, mutta ehdotus ei ole saanut kannatusta. Palkkojen alentaminen saattaisi myös heikentää yleistä työmoraalia ja työtahtia.

- Nykyisin yksimielisiä ollaan vain siitä, että varmin keino nostaa työllisyyttä on turvata taloudellinen kasvu.

Lähteet:

http://www.mm.helsinki.fi/~peklauri/y55/luento4.doc

http://www.stat.fi/til/tyti/index.html

Matti Pohjola, Jukka Pekkarinen ja Pekka Sutela 2006. Taloustiede. Helsinki. WSOY Oppimateriaalit Oy.

Heikki Hautala 2003. Suomen talouselämä rakenne ja kehitys. Helsinki. WSOY Oppimateriaalit Oy.

Jukka Pekkarinen ja Pekka Sutela 2002. Kansantaloustiede. Helsinki. WSOY Oppimateriaalit Oy.