Epätäydellinen kilpailu

Epätäydellinen kilpailu

Epätäydellisessä kilpailussa rajoitetaan kilpailijoiden lukumäärää joko luonnollisesti tai muilla keinoin. Näin ollen sitä voidaan pitää eräänlaisena kilpailuolojen häiriötilana, jonka erilaisia ilmenemismuotoja ovat monopoli ja oligopoli erilaisine variaatioineen riippuen myyjien tai ostajien lukumäärästä. Toisin sanoen ratkaiseva tekijä on se, tarkastellaanko asiaa tarjonta- vai kysyntämarkkinoiden näkökulmasta. Kilpailutilanteessa, jossa on useita myyjiä ja tuotteet ovat erilaistettuja, kutsutaan monopolistiseksi kilpailuksi. Tämä kilpailutilanne muistuttaa hieman täydellistä kilpailua, sillä yritykset ovat usein pieniä ja ilman markkinavoimaa. Tyypillisiä yrityksiä ovat vaatteita myyvät yritykset sekä autokaupat. Tuotteiden erilaisuus antaa mahdollisuuden pieneen hinnoittelun vapauteen, sillä kuluttajien ostopäätökseen vaikuttaa hinnan lisäksi tuotteen ominaisuudet. Täydellistä kilpailua voidaan pitää eräänlaisena teoriamallina, kun taas todellisuudessa vallitsevat epätäydellisen kilpailun eri tilanteet. Epätäydellinen kilpailu on vastakohta normaalille kilpailutilanteelle, koska kysynnän ja tarjonnan sijaan hintaan vaikuttaa ostaja tai myyjä.

Epätäydellisen kilpailun haittana voidaan pitää sitä, että hinnat eivät välttämättä aina muodostu realistisesti kustannuksiin nähden. Markkinataloudessahan hinnat muodostuvat kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Epätäydellisessä kilpailussa kilpailun puuttuessa tai sen ollessa vähäistä, hinnat saattavat muodostua epärealistisesti kustannuksiin nähden. Haittana on myös, että kilpailun puuttuessa tuotekehitystä ei välttämättä juurikaan tapahdu. Hyötynä taas voidaan nähdä esimerkiksi tiettyjen tuotteiden tai palvelujen tarjoaminen vaikkapa valtion taholta.

Kilpailun epätäydellisyydelle on löydettävissä erilaisia syitä luontaisten tekijöiden lisäksi. Luontaisena tekijänä voidaan esimerkiksi mainita luonnonvarojen keskittyminen tietylle alueelle. Tärkeimpänä syynä voidaan pitää suurtuotantoa ja sen mukanatuomia etuja. Tuotannon ollessa laajamittaista pyritään keskittymään, jolloin ääritilanteessa jäljelle jää yksi ainoa tuottaja. Kustannusedut voivat niin ikään vaikuttaa yksinoikeusaseman syntymiseen. Yksinoikeus voi olla myös laissa määritelty ja näin ollen lailla suojattu. Toiminta-alueen laajuus vaikuttaa epätäydellisessä kilpailussa, rajaten sen joko alueellisesti tai valtakunnallisesti. Mahdollista on myös yksinoikeuden hankkiminen tiettyyn hyödykkeeseen suojaamalla se patentoimalla. Teknisellä kehityksellä on mahdollista saavuttaa etulyöntiasema markkinoilla ensimmäisenä markkinoille tultaessa ja sen avulla yksinvaltius markkinaoloissa.

Monopoli

Toisin kuin täydellisessä kilpailussa, monopolissa markkinoilla on vain yksi tarjoaja. Tällöin yritys voi valita itselleen sopivimman pisteen markkinoiden kysyntäkäyrältä. Käyrä kertoo, kuinka paljon milläkin hinnalla saa kaupaksi.

Maksimoidakseen voittoaan monopoliyritys tuottaa määrän, jossa rajakustannus (mc) on yhtä suuri kuin rajatulo (mr). Täydellisessä kilpailussa myyntihinta ja rajatulo ovat yhtä suuret. Monopolissa kuitenkin rajatulo on myyntihintaa pienempi. Monopoliyritys kohtaa markkinoiden oikealle laskevan kysyntäkäyrän, jolloin enemmän myydäkseen yrityksen laskettava tuotteen hintaa.

Monopoli on tehottomampi kilpailumuoto verrattaessa kilpailumarkkinoihin. Monopolissa tuotanto on pienempää ja hinnat korkeampia. Se tuottaa siis kalliimmalla vähemmän kuin täydellisessä kilpailussa. Tästä syystä monopolia pidetään epäedullisena kuluttajan kannalta.

Kuitenkin luonnollisen monopolin tilanteessa alenevat yksikkökustannukset jättävät markkinoille tilaa vain yhdelle tuottajalle. Tällöin tuotteen markkinahinta olisi vielä suurempi kilpailumarkkinoilla. Esimerkiksi Suomen kokoisille markkinoille ei mahtuisi montaa öljynjalostamoyritystä.

Monopolit eivät kohtaa tuontikilpailua, koska toimivat talouden suljetulla sektorilla. Tällöin talouden avaaminen on tehokkain monopolin vastainen keino. Kannattavuuden heikkenemisestä kärsivät tuottajat, mutta kuluttajat saavat laadukkaampia ja edullisempia tuotteita.

Oligopoli

Oligopoli on kilpailumuoto jossa on suuret ja pienet yritykset kilpailevat keskenään, yleensä suurilla yrityksillä on enemmän markkinavaltaa. Oligopoli kilpailussa on usein muutamia myyjiä ja paljon tai muutamia ostajia. Oligopolin kilpailussa tuotteen hinnat ylittävät rajakustannukset eikä suuria muutoksia tapahdu koko alan myynnissä eikä hinnoissa. Oligopoli on verrattain vakaa markkinamuoto, mutta ei kuitenkaan merkitse, että oligopolin muodostavat yritykset pysyisivät läheskään samoina, alallepääsy yleensä vaikeaa. Jotkin nousevat suuryrityksiksi ja toiset putoavat pois kilpailusta. Suuryritysten lukumäärä voi pysyä kuitenkin suhteellisen vakaana.

Suurtuotannon eduilla on kuitenkin rajansa sillä markkinoille jää yleensä tilaa myös useammalle kuin yhdelle tuottajalle. Oligopoli kilpailussa tuotteet voivat olla homogeenisia. Myös monille markkinoille ominainen tuotteiden erilaistaminen (tuotedifferointi) vähentää keskittämistä. Tuotedifferointi ja merkkituotteiden olemassaolo tekevät vaikeaksi määritellä mitkä ovat samoja mitkä eri tuotteita. Esimerkiksi merkittömät, Levikset tai Armanin farkut ovatko nämä samoilla markkinoilla.

Monopoli ja täydellinen kilpailu ovat yksinkertaisia markkinamuotoja. Oligopolin analysointi on puolestaan mutkallista. Tähän on ainakin kolme syytä. Ensiksikin oligopoleja on monenlaisia eikä yleistä oligopolin teoriaa ole. Oligopolien tarkastelu hajaantuu erilaisten tapausten analyysiksi. Toinen tällaisten yritysten toiminnan tyypillinen piirre on riippuvuus kilpailijoiden päätöksistä. Kun täydellisen kilpailun yritys on hinnan ottaja ja monopoli hinnan asettaja, oligopoliyrityksen käyttäytymistä voi kuvata hinnan etsimiseksi. vaikka yritys pystyykin vaikuttamaan hintaan, se tekee niin ottaen huomioon kilpailijoidensa reaktiot. tällaista käyttäytymistä kutsutaan strategiseksi. Se perustuu kilpailijoiden toimintaa koskeviin odotuksiin. Oligopolissa tehdään päätöksiä usein monista muuttujista: hinnasta, määrästä, tuotedifferoinnista, markkinoinnista, jne. Käytännön markkinoilla on vaistoilla, arvauksilla ja onnella suuri merkitys. Silloin, kun informaatio on vajavaista tai kallista.

Oligopoli yrityksillä usein monia kilpailukeinoja ja hintakilpailun sijasta pyritään usein yritysten välisiin sopimuksiin. Näin pyritään vakauttamaan kilpailua. Oligopoli kilpailua kutsutaan markkinapeliksi. Markkinapelissä onnistumisessa on keskeistä, että yritykset muodostavat odotuksia toistensa toimista. Yleensä on parasta pyrkiä tiedon käyttöön ja analyysiin perustuviin odotuksiin. On myös tärkeää, että osapuolten toimet ovat uskottavia.

Erikoistuminen ja alihankinta auttavat pienyrityksiä kilpailussa ja myös valtiovalta pyrkii monissa maissa rajoittamaan monopolisoitumista ja luomaan oligopolitilanteita. Bertrand-oligopolissa yritysten päätösmuuttujana on hinta, mikä vastaa yleistä käsitystä siitä, mistä yrityksen johto voi päättää. Bertrand-oligopoli on Nash-tasapainossa, jos yhdenkään yrityksen ei kannata muuttaa hintaansa, jos se olettaa, ettei yksikään kilpailija muuta omaansa. Malli kuvaa tilannetta, jossa yritys pystyy helposti lisäämään tuotantoaan minkään kapasiteettirajoitteen estämättä. Bertrand-oligopolissa hinnat ovat strategisia komplementteja: kilpailijan hinnanalennukseen kannattaa vastata omalla hinnanalennuksella, siis toimimalla samoin kuin kilpailija.

Cournot-oligopolissa yritysten päätösmuuttujana on tuotannon määrä. Hinnaksi muodostuu korkein hinta, jolla tuotanto vielä saadaan kaupaksi, mutta yritykset eivät varsinaisesti valitse hintaa. Toimiala on ns. Nash-tasapainossa, jos yhdenkään yrityksen ei kannata muuttaa tuotantonsa määrää, jos se olettaa, ettei yksikään kilpailija muuta omaa tuotantoaan. Cournot-oligopoliin perustuvat mallit sopivat parhaiten kuvaamaan toimialoja, joilla yritysten kapasiteetti on rajallinen ja sen muuttaminen on vaikeaa ja hidasta. Tällöin kapasiteetti-investointi on erittäin tärkeä strateginen päätös. jos yritykset päättävät ensin kapasiteetistaan ja sitten hinnoistaan, lopputulos on sama kuin puhtaassa Cournot-oligopolissa. Cournot-kilpailussa tuotantomäärät ovat strategisia substituutteja: kilpailijan tuotannonlisäykseen kannattaa vastata omalla tuotannon vähentämisellä, siis toimimalla toisin kuin kilpailija. Tämäkin teoreettisten mallien tulema on helppo mieltää: jos kilpailija on laajentanut kapasiteettiaan, markkinoilla ei ole enää tilaa, joten paras reaktio näihin laajennuksiin on pidättyä omista kapasiteetti-investoinneista.

Useimmissa tapauksissa Bertrand-kilpailu on mallien valossa "kovempaa" siinä mielessä, että hinnat ovat lähempänä tuotantokustannuksia ja siis alemmat. Jos yritysten tuotteet ovat asiakkaiden kannalta täysin identtisiä, eikä heillä ole mitään syytä suosia jotain myyjää, puhdas Bertrand-kilpailu johtaa eräänlaiseen "hintasotaan". Asiakkaat ostavat aina halvinta, joten järkevintä on periä hiukan alempaa hintaa kuin kilpailija. Ainoastaan alimman hinnan asettanut saa asiakkaita. Jos kaikki yritykset yrittävät myydä hiukan halvemmalla kuin kilpailijansa, ajaudutaan lopulta tilanteeseen, jossa hinta on painunut tuotantokustannusten tasolle. On houkuttelevampaa poistua markkinoilta kuin myydä tuotantokustannuksia halvemmalla. Lopputulos hintojen ja tuotannon määrän osalta on yleensä sama kuin täydellisessä kilpailussa: kustannukset saadaan juuri ja juuri katetuksi, mutta pyrkimykset myydä voitolla kaatuvat kilpailijoiden aggressiiviseen kilpailuun. Hyvinkin keskittynyt toimiala on tällaisessa tilanteessa erittäin kilpailtu. Sen sijaan Cournot-kilpailu on kovaa vain, jos yrityksiä on erittäin paljon, jolloin kyseessä ei enää ole harvojen yritysten oligopoli.

Useimmiten oligopolistiset yritykset noudattavat täyskustannushinnoittelua. Tällöin hintoja muutetaan vain kustannusten muutosten takia. Yleensä muutokset pystytään siirtämään hintoihin.

Lähteet:

Kansantaloustiede, Pekkarinen, Sutela, WSOY, Juva 2002 s. 82–91

Kansantalous tutuksi, Koskela, Rousu, WSOY, Porvoo 2004 s. 61–64

Avain kansantaloustieteeseen, Pekkarinen, Sutela, WSOY, 2005 s. 61–71

Taloustiede, Pohjola, Pekkarinen, Sutela, WSOY, 2006 s. 65–74

www.wikipedia.org