Rahapolitiikka

Eurojärjestelmän rahapolitiikan päätavoite on hintavakauden ylläpitäminen euroalueella ja siten euron ostovoiman suojeleminen. Varmistamalla hintavakauden eurojärjestelmän rahapolitiikka tukee parhaiten suotuisan taloudellisen ympäristön kehittymistä ja hyvää työllisyyttä. Hintavakaus on määritelty euroalueen yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin (inflaation) alle kahden prosentin vuotuiseksi nousuksi, ja siihen pyritään keskipitkällä aikavälillä. Inflaatiovauhdin tulee olla kahden prosentin tuntumassa. Näin vältetään deflaatiota eli haitallista hintatason alenemista.

Inflaatio ja deflaatio ovat tärkeitä talouden ilmiöitä, joilla on haitallisia vaikutuksia talouteen. Inflaatio määritellään yleensä tavaroiden ja palvelujen yleiseksi hinnannousuksi, joka johtaa rahan arvon alenemiseen. Deflaatio määritellään usein tilanteeksi, jossa yleinen hintataso yhtäjaksoisesti laskee.

Rahapolitiikka on valtion talouspolitiikkaa, jonka tarkoitus on käyttää valtion kontrolloimia vaihdon välineitä eli rahaa erilaisiin päämääriin. Raha on nykyään enimmäkseen erilaisiin tietojärjestelmiin tehtyjä merkintöjä kuten numeroita, joten sitä pystytään tuottamaan erittäin alhaisin kustannuksin, käytännössä siis rajattomasti. Seteleiden tuotantokustannus on myös paljon alempi kuin seteleiden arvo maksuvälineinä. Toisin sanoen rahapolitiikalla aikaansaadaan keinotekoista rahan niukkuutta, se on välttämätön ehto sille, että raha säilyttää arvonsa ja pystyy toimimaan vaihdon välineenä.

Rahapolitiikan välineitä ovat ohjauskorot, rahamarkkinaoperaatiot, maksuvalmiusjärjestelmä ja vähimmäisvarantojärjestelmä. Ohjauskorot vaikuttavat markkinakorkoihin ja kokonaistaloudelliseen kehitykseen. Eurojärjestelmän ohjauskoroista päättää EKP:n neuvosto. Euroopan keskuspankki voi nostaa ohjauskorkoaan, joka vaikuttaa välittömästi mm. euribor -korkoihin ja näin saa vähennettyä kulutusta ja hillittyä hintojen nousua.

Rahapolitiikan perimmäisenä tavoitteena on useimmiten inflaation pitäminen alhaisessa tavoitearvossa, sillä on myös talouskasvuun ja työllisyyteen liittyviä oheistavoitteita. Historiassa on nähty lukuisia muitakin rahapolitiikan perimmäisiä tavoitteita esim. taloudellisen kasvun edistäminen, sotien aiheuttamien kustannusten rahoittaminen, suhdannevaihteluiden tasoittaminen tai jopa keskuspankin voiton maksimointi. Tärkein rahapoliittinen väline on useimmiten korko.

Rahapolitiikalla on myös välitavoitteita, joihin pyritään inflaation pitämiseksi alhaisena. Välitavoitteita ovat nykyään mm. kiinteän valuuttakurssin ylläpitäminen suhteessa johonkin muuhun valuuttaan tai valuuttakoriin sekä rahan määrän kasvutavoite.

Sekä Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa kuten monissa muissakin maissa rahapoliittinen valta on siirretty edustukselliselta demokratialta keskuspankeille, jolla on erittäin laaja päätäntävalta sille asetetun tavoitteen saavuttamisessa, sen päätöksiin esim. parlamentilla ei ole sananvaltaa.

Euroopan keskuspankki (EKP) on Euroopan talous- ja rahaliiton sydän. Sen päämaja on Frankfurtissa. EKP:n tärkein tehtävä on varmistaa yhtenäisen rahan (euron) vakaus rahaliitossa.

Euron käyttöönoton myötä vuonna 1999 toimintansa aloittanut Euroopan keskuspankki vastaa euroalueen rahapolitiikasta yhdessä euroalueen kansallisten keskuspankkien kanssa.

Päätöksenteko rahapolitiikassa on erittäin harvoin keskitetty yhdelle henkilölle. Lähes kaikki tärkeimmät rahapoliittiset päätökset tehdään jonkinlaisissa komiteoissa, jotka viime kädessä ratkaisevat erimielisyydet äänestämällä. Esim. eurojärjestelmän rahapolitiikasta päättää Euroopan keskuspankin neuvosto, jonka jäseninä ovat EKP:n johtokunta ja euroalueen kansallisten keskuspankkien pääjohtajat. Suomen Pankki osallistuu siis eurojärjestelmän ylimpään päätöksentekoon EKP:n neuvostossa istuvan pääjohtajansa kautta.