Autovero

Autovero on vero, joka autosta tai moottoripyörästä on maksettava ennen kuin sen saa ensimmäisen kerran rekisteröidä Suomeen.

Suomessa autovero suoritetaan Tullilaitokselle sekä Suomeen maahantuotavista että Suomessa valmistetuista ajoneuvoista. Ennen ajoneuvon rekisteröintiä ja käyttöönottoa Suomessa on autovero suoritettava seuraavista ajoneuvoista:

• henkilöautosta (M1-luokka)
• pakettiautosta (N1-luokka)
• sellaisesta muusta autosta, jonka oma massa on alle 1875 kg
• moottoripyörästä (L3e-luokka ja L4e-luokka)
• muusta L-luokkaan kuuluvasta ajoneuvosta

Autoverolaissa on kuitenkin säädetty verovapaiksi M1-luokan autoista

• eräät matkailuautot
  
• pelastusautot
• sairasautot
• ja ruumisautot
• N1-luokan autoista eläinlääkintäautot
• ja pelastusautot sekä
• L-luokan ajoneuvoista mopot ja kevyet nelipyörät

Verovelvollisuus

Verovelvollinen on ajoneuvon maahantuoja tai Suomessa valmistetun ajoneuvon valmistaja. Verovelvollisuus voidaan siirtää kirjallisella sopimuksella. Verovelvollisuuden siirtäjän on ilmoitettava siirrosta Tullilaitokselle. Mikäli rekisteriin merkittyä haltijaa ei ole, velvollisuus on omistajalla. Ajoneuvoveroa maksetaan omalta hallinta- ja omistusajalta. Auton haltijaksi merkitty henkilö on verovelvollinen. Veroa on maksettava kaikista autoista, jotka on rekisteröity tai olisi pitänyt rekisteröidä sekä epäkuntoisista tai käyttökelvottomista autoista on suoritettava veroa. Veron katkaiseminen edellyttää auton lopullista poistoa rekisteristä tai väliaikaisesti liikennekäytöstä.

Se, joka on velvollinen suorittamaan autoveron, on velvollinen suorittamaan myös arvonlisäveroa 22 % autoverosta. Tätä veroa kutsutaan myös ei-arvonlisäveroksi eli elv:ksi tai ei-alv:ksi. Suomen kannan mukaan vero on arvonlisävero ja siten arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoinen.

Eräissä tapauksissa autovero on suoritettava ajoneuvon rekisteröinnin jälkeenkin, jos ajoneuvon rakennetta, käyttötarkoitusta tai omistusta muutetaan verotukseen vaikuttavalla tavalla. Tällöin autoveron kantaa yleensä AKE eli liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaan kuuluva hallinto-, palvelu- ja informaatiokeskus.

Autoveron määrän on oltava selvitettävissä etukäteen ja tarkistettavissa jälkikäteen. Autoveron kokonaismäärän laskemisen on oltava verovelvolliselle mahdollista etukäteen. Veron määrän arviointi etukäteen on nykyisinkin teoriassa varsin yksinkertaista, sillä autoveron määrä saadaan kertomalla auton arvo veron osuudella. Jos auton arvo olisi 10.000 euroa ja veron osuus 20 % (sekä arvonlisävero autoverosta 22 %), maksettavaa tulisi 1,22 x 0,20 x 10.000 euroa = 2.440 euroa.

Verovelvollisen pitää hyvän hallinnon periaatteiden mukaan voida luottaa siihen, että sekä auton arvo että veron osuus on määritelty lain mukaan ja kansalaisen etua loukkaamatta, ja että kansalaisella olisi todellinen mahdollisuus voida varmistua omaa asiaansa koskevan päätöksen perusteista.

Verouudistus pähkinänkuoressa

1. marraskuuta 2007 hallitus ilmoitti autoverotuksen kokonaisuudistuksesta. Uudet autoveroprosentit määräytyvät päästöjen mukaan. Hankintavero on vähintään 10 % ja enintään 40 %. Käytännössä vero nousee autoilla, joiden bensiinin kulutus on yli 9,4 l/100 km ja dieseleillä yli 8,5 l/100km (yhdistetty kulutus). Henkilöautoista ensirekisteröinnin yhteydessä kannettava autovero porrastetaan auton polttoaineen ominaiskulutusta vastaavien CO2-päästöjen perusteella. Muutos koskee uusia henkilöautoja ja käytettyjä tuontiautoja. Uusi autovero lasketaan 1. tammikuuta 2008 alkaen käyttöönotetuista ajoneuvoista, ja ajoneuvovero muuttuu 2010.

Esimerkki 1: uusi auto

Jos yhdistetyn kulutuksen CO2-päästö on EY-tyyppihyväksynnän mukaan 160 g/km, lasketaan autovero kaavalla: 160/10+4, eli veroprosentti on 20 %.

Esimerkki 2: käytettynä maahantuotu auto

Autoveroprosentti määräytyy kuten uusissakin autoissa EY-päästöarvon mukaan. Jos henkilöautolla ei ole EY-tyyppihyväksynnän mukaista CO2-päästöarvoa tai se ei ole tiedossa (käytännössä vuosimallia 2001 vanhemmat autot), autolle määritetään laskennallinen päästötaso. Sovellettava veroprosentti määräytyy tällöin auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti. Jos auton kokonaismassa on esimerkiksi 2100 kg ja käyttövoima bensiini, ovat taulukon mukaiset laskennalliset C02-päästöt 228 g/km ja autoveroprosentti näin 26,8 %.

Veron osuus

Veroprosenttina käytetään prosenttilukua, joka on virallisen maahantuojan ilmoittama veron osuus tarkasti samanlaisesta aikanaan peritystä CIF-hinnasta, sittemmin kuluttajalle ilmoitetusta listahinnasta.

Maahantuodun uuden henkilöauton ja moottoripyörän verotusarvo on ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo. Verosta vähennetään dieselautoilla 450 euroa ja muilla 650 euroa. Uuden ajoneuvon autoveron määrä on 28 % ajoneuvon verollisesta, ohjeellisesta kuluttajahinnasta pienin vähennyksin. Lisäksi auton kokonaishinnasta maksetaan 22 % arvonlisävero. Suomessa uuden auton kuluttajahinnasta on veroa yhteensä yli 42 %. Autovero tuottaa vuodessa Suomen valtiolle noin 1,5 miljardia euroa. Suomessa on noin 2,5 miljoonaa ajoneuvoveronalaista henkilöautoa.

Suomeen tuodaan vuosittain arviolta 30.000 tuontiautoa.

1. Esimerkki: Saksasta tuotava auto:

Ensimmäinen erä autoja tuodaan maahan
Auton X markkinahintataso Suomessa 20.000 euroa
Auton X hintataso Saksassa 6.000 euroa
Autovero (29 %) + sen ALV (0,29 x 22 %) = 35,38 %, yhteensä 7.076 euroa
Tuontikustannukset ja muut kulut 1.000 euroa
Tuontiauton hankintahinta yhteensä 14.076 euroa.

Tämä hintataso on melko oikea, pitkään Saksan yleisen hintatason saattoi kertoa kolmella Suomen hintatason saamiseksi, eikä kaukana olla vieläkään.

2. Esimerkki: ELV:n syrjivyys kuluttajalle
   

Uusi auto maksaa Saksassa 10 000€ ilman ALVia. Maahantuoja ilmoittaa auton myyntiarvoksi 20 000€. Autovero autosta 0.28*20000€ – 650€ = 4950€. ELV autoverosta 0.22*4950€ = 1089€. ALV auton hankintahinnasta 0.22*10000€ = 2200€.

Yksityiselle auton hankinta maksaa 10 000€ + 2 200€ + 4 950€ + 1 089€ = 18 239€.
Yritykselle auton hankinta maksaa 10 000€ + 2 200€ + 4 950€ = 17 150€.

Syrjintä tarkoittaa sitä, että yksityiselle tuojalle auton hankintahinta on korkeampi (18 239€) kuin yritykselle (17 150€).

Adam Smith

Adam Smith syntyi vuonna 1723 Kirkcaldyn kylässä, joka sijaitsee Edinburghista pohjoiseen. Smithin aloja olivat moraalifilosofia, oikeusfilosofia, logiikka, politiikka ja teologia. Hän oli tunnettu skotlantilainen moraalifilosofi, josta tuli ensimmäinen poliittinen taloustieteilijä. Smith oli merkittävä skotlantilaisen valistuksen avainhahmo, ja häntä pidetään myös nykyaikaisen taloustieteen isänä ja vapaakaupan kannattajana. Smith oli tullivirkailijan poika, ja hänestä tuli Iso-Britannian arvostetuin filosofi Thomas Reidin ohella. Smith oli elinaikanaan arvostetumpi kuin David Hume. Brittihallinto antoi Smithille mahdollisuuden valita oman virkansa, ja hän halusi kaikkien hämmästykseksi itselleen tullimiehen viran.

Vuonna 1740 hänet lähetettiin Oxfordiin, jossa hän opiskeli kreikkaa ja tutustui mm. Humen teoksiin, mikä aiheutti hänelle kiistaa oxfordin johtajiston kanssa. Palatessaan kotiin hän liittyi ”mahtavaan Edinburghin piiriin”, johon kuuluivat mm. David Hume, John Home, Hugh Blair, Lord Hailes ja Principal Robertson. Vuosina 1751–1764 hän toimi professorina Glasgown yliopistossa ja vuonna 1787 hänestä tuli Glasgown yliopiston lordikansleri. Vuonna 1759 hän julkaisi teoksensa ”Theory of Moral Santiments”, mikä levisi niin ikään Saksaan ja Ranskaan. Teostaan hän muokkasi kuolemaansa asti.

1760­–luvulla hän kävi Ranskassa opettamassa, ja samalla hän tapasi merkittäviä valistusmiehiä ja fysiokratian edustajia. Skotlantilaiset olivat aina kiehtoneet ranskalaisia. Skotlantilaiset kääntyivätkin Ranskan puoleen klaanisotien aikana, sillä heillä oli ainakin yksi yhteinen mielipide; molemmat vihasivat Englantilaisia. Vuonna 1776 Smith kirjoitti teoksen ”Kansojen varallisuus”, johon hän kiteytti taloustieteen oppinsa. Teoksessaan Smith kuvaili markkinataloutta vastapainona kansalliseen sääntelyyn ja etuoikeuksiin perustuvalle merkantilismille. Suomalainen Anders Chydenius oli esittänyt aiemmin samantapaisia ajatuksia, siksi Smithin merkitys ensisijaisesti onkin popularisoinnissa. Smithin teosta oli vaikea tulkita, koska Smithillä oli tapana yhdistellä asioita. Smith muutti takaisin Skotlantiin vuonna 1778, kun hänet palkattiin tullimieheksi Edinburghiin. Smith kuoli 17. heinäkuuta 1790 Edinburghissa, ja hänet haudattiin Canongaten kirkkomaalle.

Smith oli luonteeltaan hyvin utelias, ja hän oli tunnetusti myös hajamielinen. Kirjastoaan hän piti suuressa arvossa, ja hän oli jatkuvasti imemässä itseensä tietoa. Smith asui äitinsä kanssa syntymäkaupungissaan Kirkcaldyssa, jossa hän vietti hiljaista ja suojaista elämää ja pysyi koko elämänsä ajan poikamiehenä. Hänen oppilaansa rakastivat häntä, ja ihmiset tulivat kaukaakin tapaamaan häntä. Hiljaisuudesta ja taitamattomuudesta sosiaalisissa tilanteissa huolimatta, Smith suoriutui esiintymisestä melkoisella tyyneydellä. Skotlantilaiset tunnetusti ovat siunattuja melkoisilla puhelahjoilla. Jopa yleisessä keskustelussa, joihin hän osallistui; kerran avattuaan suunsa hän esitti ideoitaan varsin ihailtavasti. Julkisena opettajana hän toimi vielä paremmin; hän kirjoitti tuskin mitään ja luennon alussa hän usein jahkaili ja vaikutti siltä, ettei ollut kovin paneutunut aiheeseen. Kuitenkin, parin minuutin päästä hänen puheensa oli sujuvaa ja hän syöksi innostavia argumentteja. Yleisesti ottaen, Smith oli todellakin hiljainen mies, jonka aivot ovat täynnä julkaisemattomia ideoita, oli todennäköisemmin menestyvämpi julkinen puhuja kuin mahtavat puhelahjat omaava henkilö joka päivittäin uuvuttaa itsensä terävillä sanonnoilla. Näin ollen Smith saavutti hyvän maineen puhujana. Smith keskusteli asioista ystävänsä David Humen kanssa; ja matkusti Lontooseen keskustellakseen ideoistaan ajan oppineiden kanssa, joista yksi oli Samuel Johnson. Hän tapasi charmikkaan ja älykkään amerikkalaisen, Benjamin Franklinin, joka oletettavasti teki suuren vaikutuksen Smithiin.

Smith luetaan makrosuuntautuneisiin klassikoihin, jotka tutkivat taloudelliseen kasvuun vaikuttavia voimia, suhteellisten hintojen muodostumista ja markkinoita ymmärtääkseen niiden vaikutusta kasvuun sekä tulonjakoon. Hän oli synteesin tekijä eli hän ei tuonut esille aivan uutta asiaa. Smith oli myös kriitikko, jonka ensisijaisena kohteena oli valtiovallan säätelemä talous. Tuolloin vallinneen merkantilismin mukaan valtion piti puuttua voimakkaasti talouteen, mutta Smithin mielestä valtion puuttuminen talouteen oli haitallista. Poikkeuksia olivat maan ulkoinen turvallisuus, sisäisen järjestyksen ylläpitäminen ja tietyt yksityiselle yritteliäisyydelle kannattamattomien hyödykkeiden tuottaminen. Koska merkantilistit olivat enimmäkseen liikemiehiä, heillä oli suuremmat rajoitteet kehittää yhtenäinen oppirakennelma toisin kuin Smithillä. Merkantilistien tärkeä havainto oli, että taloutta voidaan tutkia. Aikaisemmin ajateltiin, että taloutta eikä muitakaan toimintoja pidä erottaa yhteiskunnan analyysissä toisistaan. Merkantilistit kuitenkin kehittivät keinon, jonka avulla voidaan löytää talouden toimintaa sääteleviä lakeja; he kehittivät abstraktia tekniikkaa. Fysiokraatit jatkoivat tätä työtä myöhemmin.

Smith tuomitsi myös monopolit ja liittoumat, jotka estävät markkinoiden vapaata toimintaa. Toisena keskeisenä kohteena hänellä oli taloudellinen kasvu. Kasvun aikaansaajana hän piti koneiden sijaan työnjakoa. Hän ei asettanut mitään elinkeinoa erikoisasemaan kansakunnan varallisuuden kasvattamisessa, koska hänen mielestään kaikki aineellisia hyödykkeitä tuottava toiminta oli ylijäämää tuottavaa. Aineettomia hyödykkeitä hän ei pitänyt taloudellisen kasvun lisääjänä, koska hän ei ymmärtänyt miten niitä voitaisiin säästää ja sijoittaa kasvutarkoituksiin. Smithin mukaan materiaali saa arvoa vasta sitten, kun sen muokkaamiseen sijoitetaan työtä. Smith ei onnistunut erottamaan yrittäjää muusta työnteosta ja omistamisesta. Hän piti yrittäjää toisaalta johtajana ja toisaalta osakkeenomistajana.

Smith on keksinyt kuuluisan vertauskuvan nimeltä näkymätön käsi, joka ”ohjailee” ihmisten toimintaa vapaassa taloudessa. Näkymättömän käden mukaan ostajat ja myyjät pyrkivät markkinoilla vain omaan etuunsa. Smith järkeili, että järkevät ei-pakotetut ihmiset eivät osallistu sellaiseen, mitä he eivät pidä rahan tai vaivan arvoisena. Hän vastusti taloudellisen toiminnan rajoituksia tämän ajatuksen perusteella.

Smithin esittämistä periaatteista merkittävimpiä oli hänen hinnanmuodostusoppinsa, jonka mukaan hyödykkeen hinnan määrää tuotantokustannukset. Tätä hintaa hän kutsui ns. luonnolliseksi hinnaksi. Luonnollisen hinnan ympärillä markkinahinta voi kuitenkin vaihdella kysynnän ja tarjonnan kehityksen mukaan.

Hän oli myös liberalismin edustaja, vaikka hän aluksi kannatti Englannissa vallinnutta korkosääntelyä, kunnes filosofi Jeremy Bentham perusteli sen haitallisuuden Smithin oman teorian mukaan. Koska Smith oli liberalisti, hän vaati veroilta oikeudenmukaisuutta ja joustavuutta. Smith piti liberalismia oikeasuuntaisena lähtökohtana eikä ehdottomana opinkappaleena. Hän kannatti myös vapaakauppaa, koska hänen mielestään työnjaon ja erikoistumisen periaate oli hyödyllistä myös kansainvälisellä tasolla. Samasta syystä hän kannatti myös maiden sisäistäkin kauppaa. Smith perusteli vapaakauppaa myös sillä, että pääomien liikkuvuus on niin vähäistä, vaikka kauppaa käytäisiin ulkomaillakin niin se ei koituisi toisten valtioiden asukkaiden hyödyiksi.

Smithin ajatukset vaikuttivat huomattavasti talousteorian kehityssuuntaan sekä neoklassisen että klassisen koulukunnan ajatuksiin. Näiden mallittajien kertomuksista hävisi lopulta melkein kokonaan yrittäjyys. He kuvasit enemmän laajenevia markkinoita ja talouden mekaanista tasapainoa, jossa toimijat, täysin tietoisina, yrittävät maksimoida voittonsa.

Lähteet:

http://www.blupete.com/Literature/Biographies/Philosophy/Smith.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Adam_Smith

http://www.valt.helsinki.fi/katal/esittely/historia.htm

http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/6tekniikkatalous/yrittajyys1/adamsmit.htm

http://personal.inet.fi/koti/vexom/adam.htm

Jukka Pekkarinen, Pekka Sutela: Kansantaloustiede

Risto Rantala, Kaarina Turtia: Kodin uusi tietosanakirja, osa 3. Kustannusosakeyhtiö Otava 1990.

Bruttokansantuote

Mikä on BKT?

Bruttokansantuotteella mitataan kokonaistuotantoa kansantaloudessa. Se tarkoittaa määrättynä aikana (yleensä vuoden kuluessa) kotimaassa toimivien tuotantoyksiköiden (esim. tehtaiden) tuottamien lopputuotteiden rahamääräistä summaa. Lopputuotteita ovat sellaiset hyödykkeet, jotka niiden kuluttaja käyttää heti tarkastelujakson aikana, kulutukseen tai investointeihin. Siihen voi sisältyä, tavaroiden lisäksi myös palvelut, lukuun ottamatta tuotantorajojen ulkopuolelle määriteltyä kotityötä.

Laskettaessa bruttokansantuotteen arvoa siinä käytetään tuotteiden loppuhintaa eli raaka-aineita ja puolivalmisteita ei huomioida, koska niiden arvo sisältyy siihen.

Bruttokansantuotteen laskentakaava:

yksityinen kulutus
+ yksityiset investoinnit
+ julkiset menot
+ vienti
- tuonti


Mitä BKT:lla mitataan?

Bruttokansantuotetta voidaan myös käyttää maan elintason kehitysmittarina, tällöin se mittaa vain yhtä elintason osatekijää. Koska elinkustannukset vaihtelevat eri maiden välillä, vertailussa käytetään ostovoimakorjattua bruttokansantuotetta, jossa kunkin maan hintataso otetaan huomioon ostovoimapariteetin avulla. Ostovoimapariteetti kertoo arvion vaihtokurssista, joka tarvitaan muuttamaan kahden maan valuuttakurssit ostovoimaltaan yhtäläisiksi. Voidaan vertailla myös eri alueiden bruttokansantuote lukuja, jossa käytetään asukasta kohti laskettuja vertailulukuja. Eli alueella kotipaikkaa pitävien asukkaiden määrä laskettuna bruttokansantuote asukasta kohden. Tähän saattaa vaikuttaa työssäkäynti muilla alueilla, silloin vertailuluku on sitä suurempi, mitä enemmän alueelta on ulkopuolella työssä käyviä. Väestön rakenne vaikuttaa tähän lukuun, jos siinä on enemmistö eläkeläisiä, työttömiä, lapsia tai opiskelijoita. Tällöin nämä alueet ovat suhteessa huonommassa asemassa muihin verrattuna.

Maalaisjärjellä ajateltuna jokainen meistä osallistuu kasvattamaan bruttokansantuotetta, koska se kertyy esimerkiksi: ansaitsemalla kesätöissä, ostamalla kotimaisia tuotteita, käydessäsi elokuvissa tai rock-konsertissa.


BKT:n kehitys

Taloutemme Suomessa on kasvanut suhteellisen nopeasti, lukuun ottamatta 70-luvun öljykriisejä ja 90-luvun lamaa. Laman jälkeen elpymistä edisti viennin kasvu, mutta myös kotimaisen kysynnän kasvu on ollut nopeaa. Vertailtaessa rikkaimpia kansakuntia sijoittuu Suomi 15–20 parhaan joukkoon, henkeä kohden mitatulla bruttokansantuotteella.


BKT käytännössä

Kritisointia on aiheuttanut bruttokansantuotteen käyttäminen elintason mittarina, ehkä syystäkin, koska se ei ota huomioon esimerkiksi huomioon luonnon saastumista ja luonnonvarojen kulumista. Se antaa myös edellytyksiä ympäristöystävällisimpien tuotteiden hankintaan sekä ympäristöä säästävämpään tekniseen kehitykseen. Bruttokansantuote ei mittaa sitä kuinka se on jakautunut, vaan keskimääräisiä tuloja henkilöä kohden. Aseteollisuus ja terveydenhuolto saattavat kasvattaa bruttokansantuotteen tuotantoa, se ei kuitenkaan tue suoranaisesti kansalaisten hyvinvointia. Vaikka terveydenhuollon budjetti on suuri, se ei tarkoita korkeampaa hyvinvointia. Myös kansalaisten subjektiivinen onnellisuus, luontaistalous, korruptio ja rikollisuus jäävät huomiotta mitattaessa bruttokansantuotetta.

On kehitetty vaihtoehtoisia menetelmiä, joista tunnetuin inhimillisen kehityksen indeksi (HDI), jolla kuvataan kansalaisten terveydentilaa. Tämä mittari on lähinnä kehitetty kansalaisten mittaamaan kansalaisten elintasoa, se koostuu ostovoima korjatusta bruttokansantuotteesta, koulutustasosta sekä odotettavissa olevasta eliniästä.


Hintaindeksi

Indeksi on muutoksia osoittava suhdeluku, joka on alun perin latinaa ja tarkoittaa osoitinta, ilmaisinta, luetteloa tai rekisteriä.

Indeksi merkitsee hintatason tai arvojen muutoksia osoittavaa suhdelukua, sitä käytetään kuvaamaan esim. hintojen, kustannusten ja määrien kehitystä ajassa. Tunnusomaista on sen ilmoittaminen prosentteina valitusta perusarvosta, jota merkitään sadalla. Kun asiaa seuraavan kerran mitataan, havaintoa verrataan perusajankohdan havaintoon.
Laskukaava on seuraava:

(uusi havainto/vanha havainto) x 100

Jos esimerkiksi suklaalevyn hinta perusajankohtana on 2,00€ ja hinta nousee laskenta-ajankohtana 2,20€, suklaalevyn indeksiluvuksi saadaan 110.
Indeksiluvusta 110 nähdään muutoksen prosentuaalinen suuruus. Eli suklaalevyn hinta on noussut 10%.